Moikka, pitkästä aikaa. Muutimme uuteen kotiin joulukuun puolessavälissä ja nyt olemme pikkuhiljaa kotiutuneet. Remontti on vielä ihan kesken mutta osa huoneista on jo ainkain osittain valmiina. Uudistamme lähes kaiken talossa, säilyttäen kuitenkin talon alkuperäisen tunnelman mahdollisimman hyvin. Talo on vuonna 1912 rakennettu hirsirunkoinen n.400m2 rakennus. Talossa on reilu 100m2 vielä rakentamatonta/kylmää tilaa, minkä myös muutamme asuintilaksi. Lisäksi pihalla on ihana punamultamaalattu n.100m2 talo sekä saunarakennus jossa on myös puuverstas, liiteri sekä biljardihuone (joka on tällähetkellä varastona) :). 



Ruokailutila.jpg

Ruokailutilasta purimme levykaton ja alla oli kaunis paneelikatto jonka maalasimme valkoiseksi. Hyllyseinä oli väriltään vihertävä ja sekin sai valkoisen sävyn. Lattia maalattiin myös. Ruokailutilasta puuttuu vielä kattolistat, ikkunoiden ympärille tuleva listoitus sekä ikkunakarmien käsittely. Pikkuhiljaa ruokailuhuoneesta tulee omanäköinen tila. :)

ruokailutila2.jpg

Laitan kuvia vielä kun huone on täysin valmis. Alhaalla kuvissa näkyy kipsilevykattoa joka oli ennen huoneessa.

ruokailutila%2B3.jpg

Olemme viihtyneet uudessa kodissa niin hyvin, etten ole osannut edes kaivata vanhaan kotiin. :) 
Oli ihanaa viettää jouluaatto täällä, jotenkin oli paljon tunnelmallisempaa kuin mihin olin tottunut. Ehkä se johtui puusaunasta, pönttöuunien tuomasta lämmöstä, talosta tai ihan vaan meidän onnellisuudesta. ;)

Blogitauko oli nyt tässä ja jatkan samaanmalliin kuin ennenkin. Palaan siis taas pian uusien kuvien kera. Nautitaan lumesta ja talvesta, kohta sekin on jo ohi. <3
-Netta-