Tammikuun tunnelmaa

tammi10.jpg

tammi9.jpg

tammi11.jpg

Pikku H:n huoneesta nappasin muutaman kuvan pitkästä aikaa. Tykkään hurjasti noista sängyistä, itseasiassa etsin kahta samanlaista vanhaa sänkyä monta vuotta kunnes löysin torin sivulta nuo ihanuudet. Saatiinkin hakea niitä muutaman tunnin ajomatkan päästä, mutta se ei haitannut , sillä sängyt on täydelliset meidän kotiin. 🙂 

Pikku H:lla on  yksi lelu ylitse muiden, vanha nalle. Sille on huoneessa oma sänky myös , minkä H maalasi itse valkoiseksi. Nyt joulupukki toi nallelle paljon vaatteita ja suunnittelemme nallelle omaa vaatekaappia myös. 🙂 Sellainen olisi suhteellisen helppo nikkaroida jostain vanhasta pienestä kaapista. Löysinkin jo yhden vanhan avainkaapin , joka olisi ollut muuten loistava ,mutta kaapin syvyys oli liian pieni. Metsästän siis eelleen. Nallen korkeus on 25-30 cm niin tavalliset nukkekodin kaapit on liian pieniä. 

tammi4.jpg

tammi3.jpg

tammi1.jpg

tammi2.jpg

tammi8.jpg

Nyt on uusi vuosi ja uudet tavoitteet on selvillä. Tavoitteitahan on aina hyvä olla. 😉 Yksi niistä on syödä mahdollisimman terveellisesti ja monipuolisesti. Enemmän kasviksia ja paljon kaikkea vihreää muutenkin. Avokado on ollut jo kauan suuri herkkuni ja etsiskelinkin netistä paljon uusia reseptejä, missä voin sitä käyttää. Nämä menevät kyllä kokeiluun pian!

<3 Voi pojat, että mansikat maistuivat hyvältä pitkästä aikaa. Melkein pystyi kuvitella kevättä sulkiessaan silmät. 😉 

tammi7.jpg

tammi6.jpg

tammi5.jpg

Olen aina pitänyt kovasti sylvanian families leluista ja nyt löysin heidän nettisivut, missä oli ihania tehtäviä ja värityskuvia lapsille. Tulostimme sieltä ihanimmat kuvat väritettäväksi. 🙂 

tammi.jpg

Lämpimin terveisin

-Netta-

Netta / Olipa Kerran Unelma - -

2 kommenttia “Tammikuun tunnelmaa

  1. Hauska vinkki nuo värityskuvat Sylvaniasta, kiitos!<br />
    <br />
    Kivoja kuvia ja hyvin näyttää vuosi alkaneen 🙂 .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *