Cream

takka1.jpg

Maanantaiheipat! <3
Täällä on sateinen ja lämmin viikonloppu takana. Suuri osa pihan lumista on jo sulanut ja näen ensimmäistä kertaa miltä pihamme näyttää hieman sulana. Pihan olen aina nähnyt vain lumipeitteellä, sillä muutimme joulukuun puolessavälissä ja siitä saakka on aina piha ollut lumen peitossa. Oli jopa silloin kun kävimme asuntoesittelyssä.
takka4.png
namia9.png
Meidän kirjastossa oli myynnissä poistuvia kirjoja muutamalla eurolla ja löysin sieltä muutaman kivan kirjan itselle ja lapsille vaikka kuinka monta kirjaa. Yksi valitsemistani kirjoista oli Onnellisen avioliiton reseptejä. <3
Perjantaina piristykseksi postinkantaja toi ovelle mieluisen paketin. Olin tilannut keväälle uusia vaatteita hempeissä väreissä. Lasten vaatepaketti on vielä matkalla. 🙂 
namia10.png

namia5.jpg

Pidimme lasten kanssa omat juhlat, ihan muutenvain. Ostimme herkkuja, kuuntelimme lasten lempilauluja, leikimme ja touhusimme yhdessä. Ihana piristys keskelle arkea pitää pienet juhlat. 🙂 
namia6.jpg

Mukavaa viikonalkua teille! <3
-Netta-
Netta / Olipa Kerran Unelma - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *